Sisustusarkkitehdit Inredningsarkitekterna Ornamo, tuttavallisemmin SIO on suomalaisten sisustusarkkitehtien ammatillinen järjestö. Järjestö on ollut jäsenenä eurooppalaisessa European Council of Interior Architects (ECIA) -järjestössä jo pitkään. Yhteistyö muiden eurooppalaisten sisustusarkkitehtijärjestöjen, saati suunnittelijoiden kanssa on vuosien varrella kuitenkin jäänyt kovin vähäiseksi
Moni ensi kertaa suunnittelupalvelua harkitseva varmasti pohtii, pärjäisikö kuitenkin itse sisustusvalinnoissa varsinkin, jos budjetti on hyvin rajallinen. Jos haluat säästää rahaa, omaa aikaa, vaivannäköäsi, sekä tunteja somen äärellä moodboardeja kasaten, suosittelemme lämpimästi kääntymään meidän ammattilaisten puoleen.
Valaistuksella on keskeinen rooli arkkitehtuurissa – se ei ainoastaan tuo tiloihin valoa, vaan se vaikuttaa tunnelmaan, käyttömukavuuteen ja kestävyyteen. Arkkitehdeille, suunnittelijoille ja rakennuttajille valaistus on yksi tärkeimmistä työvälineistä, jolla voidaan paitsi tehostaa tilojen toiminnallisuutta myös luoda visuaalisesti kiinnostavia, eläviä ympäristöjä. Valaistuksen suunnittelussa tulee kuitenkin huomioida sen koko elinkaari: valaisinten ja järjestelmien kestävyys, huollettavuus ja energiatehokkuus ovat tärkeitä tekijöitä, jotka ohjaavat suunnittelua.
Ammattikeittiösuunnittelun erikoissuunnittelija tarvitaan hankkeisiin, joihin sisältyy ammattikeittiö. Suomi poikkeaa muista maailman maista siinä, että täällä erikoissuunnitteluala on pitkälti laitetoimittajien varassa. Muualla laitetoimittajista riippumattomat asiantuntijat suunnittelevat ammattikeittiöt ja avustavat myös laitekilpailutuksissa. Kiinteistön puhtaanapito on yksi suurimmista kiinteistöjen ylläpitokustannuseristä. Siksi myös siivottavuus tulee huomioida kiinteistön suunnitteluvaiheessa.
Ikoninen punatiilitalo Kalasataman kynnyksellä on itäisen kantakaupungin maamerkki. Yli 120-vuotias talo on aikojen alussa palvellut teollisuuskiinteistönä, Lindström Oy:n pesulana. Kiinteistöä on sittemmin kunnostettu vaiheittain moderniksi toimistotilaksi sekä uudistettu talotekniikkaa. Kesällä 2024 toteutettu yleisten tilojen peruskorjaus toi asiakkaillemme lisää nykyaikaista ja viihtyisää työtilaa Kalasataman sydämeen.
Vihersisustuksessa näkyvät vintage- ja retrohenkiset kasvit sekä tekstuuriltaan ja värimaailmaltaan luonnonläheiset ruukut. Vihersisustajat ovat yhä useammin mukana sisustussuunnittelussa jo varhaisessa vaiheessa.
Kylpyhuoneet ja märkätilat ovat yhä merkittävämmässä roolissa kodin ja muiden rakennusten suunnittelussa. Nykyään niitä pidetään jopa kodin spa-alueina, jotka voivat olla tiloja rauhoittumiselle, virkistäytymiselle ja hyvinvoinnin edistämiselle. Tulevaisuuden kylpyhuoneet ovat kuitenkin paljon muutakin: ekologisia, kestäviä ja teknologisesti edistyneitä tiloja, joissa yhdistyvät käyttömukavuus, toiminnallisuus ja esteettisyys. Mitä siis ovat ne elementit, jotka määrittävät tulevaisuuden kylpyhuoneet ja märkätilat?
Helsingin ytimen historiallisesti arvokas rakennuskokonaisuus palaa alkuperäisen kaltaiseen loistoonsa korkeatasoiseksi hotelliksi, kun NH Collection Helsinki Grand Hansa avasi ovensa vieraille 16. toukokuuta 2024. Hotellitoimintaa operoiva kansainvälinen Minor Hotels saa perinnökseen maineikkaan historian Suomen hotelli- ja palvelukulttuurin edelläkävijyyttä.
Digitalisaatio on tuonut arkkitehtuurialalle valtavan muutoksen, joka tarjoaa sekä haasteita että ennennäkemättömiä mahdollisuuksia. Uusien työkalujen ja teknologioiden kehittyessä voimme nyt suunnitella, mallintaa ja visualisoida kohteita tavalla, joka olisi ollut mahdotonta vain vuosikymmen sitten. Erityisesti 3D-mallinnus, tietomallinnus (BIM) ja virtuaalitodellisuus tarjoavat ammattilaisille työvälineitä, jotka parantavat suunnitteluprosessia ja lisäävät projektien tarkkuutta sekä yhteensopivuutta.
Lasirakenteet tuovat arkkitehtuuriin estetiikkaa ja erilaisia toiminnallisuuksia. Lisäksi rakenteiden on täytettävä rakennusmääräysten vaatimukset. Lasin ominaisuudet kehittyvät jatkuvasti, joten miten suunnitella juuri kohteen vaatimusten mukainen, näyttävä lasiratkaisu?
The company presented at the Cologne trade fair its novelties for the working space, the result of four collaborations with renowned designers: a flexible, multifunctional environment with technical connotations and domestic aesthetics, a source of wellbeing thanks to a design that emphasises comfort and colour.
Julkisivuja korjataan edelleen vain puolet laskennallisesta korjaustarpeesta, vaikka korjaamisen määrä onkin kasvanut vuosittain (Forecon Oy, Julkisivujen markkinat Suomessa 2024). Julkisivukorjaamisen prosessin eri vaiheet on syytä tuntea, jotta hanke etenee onnistuneeseen lopputulokseen. Julkisivukorjaaminen on erikoisosaamista, jossa ammattitaitoiset tekijät, valvonta ja laadunvarmistus ovat tärkeässä osassa.
Energiantuotannon hiilijalanjälki on pudonnut ennakoitua nopeammin, mikä nostaa rakennusmateriaalien osuutta rakennusten elinkaaren hiilijalanjäljestä. Päästövähennystalkoissa katseet on siis kohdistettava rakennusmateriaaleihin. Mitä tahansa valitsemmekin, yhdellä keinolla tuskin pääsemme tavoitteisiimme.
Laattapiste-Pukkilan Perfct-suihkukaluste- ja Perfct-kylpyhuonetarvikemallistoissa yhdistyvät laadukkaat materiaalit, elegantti design ja monipuoliset toiminnallisuudet, joiden avulla voi luoda kutsuvan ja toimivan kylpyhuoneen.
Yritykset etsivät uudenlaisia, inspiroivia ympäristöjä seminaarille tai workshopille – ja aika usein energiaa ja oikeanlaista fiilistä etsitään luonnosta. Meren rannalla Salossa, Teijon historiallisessa ruukkikylässä sijaitseva Villa Seaview on yksi esimerkki kohteesta, jonka rento, vanhaa maailmaa huokuva ilmapiiri saa ajatukset lentoon.
Erilaiset ruukkuistutukset, elävät viherseinäkkeet, runsaat viherseinät ja näyttävät kattototeutukset tuovat tilaan energiaa ja harmoniaa. Viherviisikon showroom havainnollistaa, kuinka tila voidaan muuttaa viihtyisäksi keitaaksi sekä kuinka tilan tunnelmaan voidaan vaikuttaa pienilläkin ratkaisuilla.
Designiltaan viehättävät ja toiminnallisuuksiltaan tarkkaan harkitut sisätilojen varusteet ovat enemmän kuin pelkkiä käytännön ratkaisuja – ne ovat olennainen osa tilan kokonaisvaltaista muotoilua ja käyttökokemusta.
Rakennusala on murroksessa, siirtymässä kohti kiertotaloutta ja ilmastopositiivisuutta. Tämä ei vaikuta vain rakentamiseen, vaan myös suunnittelijoiden ammatti-identiteettiin. Ammatti-identiteetti heijastaa yksilön käsitystä itsestään ammatillisessa roolissa ja kehittyy jatkuvasti työelämän, koulutusten ja henkilökohtaisten kokemusten kautta.
Tekstiilit ovat keskeinen osa julkisten tilojen sisustusta, vaikuttaen sekä estetiikkaan että toiminnallisuuteen. Tekstiilien valinnassa on tärkeää huomioida innovatiivisuus, kestävä design ja ekologisuus. Tekstiilien valinta julkisiin tiloihin on asia, joka arkkitehtien ja suunnittelijoiden tulisi ottaa huomioon korostaen uusimpia innovaatioita, suunnittelun tärkeyttä ja ekologisia näkökohtia.
Urheilun, liikunnan ja hyvinvoinnin keidas Pajulahti koki vuodenvaihteessa muodonmuutoksen. Rivakassa remontissa uudistettiin päärakennuksen aula ja ravintola Fanni.
Vuonna 2015 ovensa avannut Dekostudio on liki 10 vuodessa vakiinnuttanut asemansa rakennus- ja sisustusalan kohtaamispaikkana. Suunnittelijoiden, arkkitehtien ja rakentajien temmellyskentäksi suunniteltu showroom on enemmän kuin lunastanut siihen ladatut odotukset.
Tulevaisuuden lattiamateriaalit ja -ratkaisut korostavat ekologisuutta, kestävyyttä ja innovatiivisuutta. Arkkitehtien ja suunnittelijoiden rooli on keskeinen, kun pyritään valitsemaan ympäristöystävällisiä vaihtoehtoja, jotka täyttävät korkeimmatkin laatuja kestovaatimukset. Tässä artikkelissa tarkastelemme tulevaisuuden lattioiden ekologisuuden, materiaalien, pinnoitteiden ja kestävyyden tärkeitä näkökulmia.
Kestävän kehityksen merkitys on kasvanut merkittävästi viime vuosikymmeninä, ja se ulottuu kaikille elämänalueille, mukaan lukien arkkitehtuuri ja kalustesuunnittelu. Arkkitehtien ja suunnittelijoiden rooli on keskeinen ympäristöystävällisten ja kestävästi tuotettujen kalusteiden luomisessa. Tässä artikkelissa tarkastelemme kalusteiden kestävän kehityksen vaatimuksia ja tulevaisuuden innovaatioita, jotka arkkitehtien ja suunnittelijoiden tulee ottaa huomioon työssään.
Restaurointikohteen arkkitehtuurissa eri aikakausien kerrokset voidaan tuoda esiin vanhaa kunnioittaen. Punatiilestä ja luonnonkivestä syntyy kestävää, kauniisti patinoituvaa arkkitehtuuria.
Sisustusarkkitehdin selkärankaan on taottu jo opiskeluaikoina ajattelumalli, joka pitää sisällään ergonomisen, ekonomisen ja ekologisen tarkastelun osana päivittäistä työskentelyä.
Kivivillan ja bioliukenevan mineraalivillan monipuoliset ominaisuudet tekevät niistä suosittuja materiaaleja akustointiin: ne absorboivat ja vaimentavat ääntä tehokkaasti ja ovat paloturvallisia ja pitkäikäisiä.
Kuopiossa maaliskuun 2024 alussa toimintansa aloittanut Villa Särkiniemi on asukkailleen ja miljööseensä suunniteltu palvelukotiarkkitehtuurin helmi. Kallaveden rantamaisemaan sulautuva japanilaisvaikutteinen kokonaisuus on arkkitehti SAFA Anssi Kankkusen suunnittelema.
Toiminnallisuus yhdistyy estetiikkaan akustiikkafleecellä varustetuissa Heradesign Alpha+ -puukuituakustiikkaratkaisuissa. Heradesign Alpha+ -akustiikkalevyjen tuotekehityksessä on panostettu tehokkaaseen äänen absorptioon ja helppoon asennettavuuteen.
Kivivillapohjaisen Rockfon Color-all® -akustiikkaratkaisun vivahteikkailla sävyillä voi luoda erilaisia tunnelmia klassisen hienostuneesta aina dramaattiseen tai kodikkaaseen. Suljetussa kierrossa kierrätettävän tuotteen akustiset ominaisuudet ja paloluokitus ovat erinomaiset.
Durat tuo ensimmäisenä maailmassa myyntiin solid surface -komposiitin, jossa yhdistetään kierrätysmateriaalista valmistettu PET-hartsi ja kierrätetty solid surface -komposiittimateriaali. Duratin kehittämän Durat Plus- tuotteen raaka-aineena voidaan hyödyntää kaikkien valmistajien solid surface-materiaalia. PET-hartsi valmistetaan muun muassa muovisissa juomapulloissa käytettävästä PET-muovista.
Suomessa on suhteellisen harvinaislaatuista, että rakennustyömailla tai rakennuksissa tapahtuu onnettomuuksia, joissa tavanomaisen käytön seurauksena syntyy vakavia tapaturmia ja henkilövahinkoja. Viime vuosikymmenien uutiset parvekkeiden kaiteisiin liittyvistä onnettomuuksista ovat siten poikkeuksellisia ja huolestuttavaa kaikille, niin rakennusalan ammattilaisille kuin rakennusten käyttäjille ja omistajille.
Kun pääsuunnittelija yhdessä kestävän rakentamisen astiantuntijan kanssa auttaa tilaajaa kytkemään vähähiilisyystavoitteet hankkeisiin oikea-aikaisesti, saavutetaan kokonaisvaltaisesti kestävä hanke. Tulokset näkyvät ympäristövaikutuksissa, käyttäjien hyvinvoinnissa sekä elinkaarikustannuksissa.
Vähähiiliset pintamateriaalivalinnat auttavat hillitsemään toimitilauudistuksista aiheutuvia hiilipäästöjä. Interfacen vähähiilisten, akustoivien tekstiililaattojen valmistuksessa käytetään kierrätettyjä ja biopohjaisia materiaaleja
Habitaren vahvasti kasvava ammattilaisalusta Habitare Pro tähtää suomalaisen muotoilualan kansainvälistymiseen sekä ammattilaisyleisön verkostoitumis- ja liiketoimintamahdollisuuksien tukemiseen. Monipuolinen ohjelmatarjonta on suunniteltu muotoilualan ammattilaisten mielenkiinnon kohteita silmällä pitäen.
Jos halut suojella luontoa, sinun tulisi valita puupohjainen lukkopontillinen lattia, jonka voi kierrättää, joka on paikallisesti valmistettu ja jonka raaka-aine tulee FSC-sertifioiduista metsistä. Lattian puisen pintakerroksen tulisi olla ohut ja kovetettu, jotta yhdestä tukista voitaisiin valmistaa iso määrä lattiaa ja jotta lattia kestäisi käytössä pitkän aikaa. Tällä periaatteella ruotsalainen Välinge Innovation AB kehitti käänteentekevät kovetetut puulattiansa. Nämä kovetetut Bjelin-lankkulattiat ovat kovempia, kosteutta kestävämpiä ja edullisempia ja ennen muuta ympäristöystävällisempiä kuin vastaavat perinteiset puu-, muovi- ja keramiikkalattiat.
KUN ON saanut elää lapsuutensa kultaisella 80-luvulla, on tähän mennessä ehtinyt pyöritellä silmiään moneen kertaan ihmetellessään ylenmääräiseltä tuntuvaa suojelua leikkiviä lapsia kohtaan. Älä kiipeä sinne, varo tuota, ota kaiteesta kiinni, varo ettet liukastu, kypärä päähän jne.
Rakennusten ulkoseinien lämmöneristyksen parantaminen on ympäristön kannalta myönteistä. Ulkoseinien uusiminen tyylikkäiksi ja energiatehokkaiksi tyypillisesti nostaa kiinteistön arvoa ja asumismukavuutta. Samalla taloyhtiössä voidaan saada merkittävääkin säästöä energiakustannuksissa.
Lasien toiminnalliset ominaisuudet tuovat arkkitehtuuriin ja suunnitteluun uusia mahdollisuuksia. Hyvän lämmöneristyksen ja auringonsuojauksen ansiosta julkisivuun voidaan valita suuria, näyttäviä lasipintoja rakennuksen energiatehokkuudesta tinkimättä.
Ilmala 2 -vesitornin vesikaton sekä kattorakennuksen kahden ylimmän kerroksen julkisivun ja sisätilojen peruskorjaus valmistui vuonna 2023. Suojellun rakennuksen omaleimainen ulkoasu säilytettiin ja sisätilojen toiminnallisuutta parannettiin.
Tulevaisuuden kylpyhuoneiden designissa irrotellaan maltillisesti – samalla kun vastuullisuus kiihdyttää edelleen. Prointerior kysyi viideltä asiantuntijalta, mitkä trendit sykähdyttävät kylppäreissä ja vessoissa nyt ja jatkossa.
Tämän päivän suunnittelulle asetetaan yhä laajenevassa määrin uusia vaatimuksia. Suunnittelun kompleksisuudesta puhutaan yhä useammin. Meistä suunnittelijoista halutaan laajojen kokonaisuuksien moniosaajia samaan aikaan, kuin yhteistyötä painotetaan yhä enemmän. Miten suunnittelija luovii tässä jatkuvasti uudistuvassa työkentässä?
Alkuvuodesta avattu Noli Otaniemi on upea, dynaaminen maamerkki Otaniemen ja Tapiolan alueiden välissä. Kahdesta tornimaisesta siivestä muodostuvan rakennuksen ilme muuttuu katselukulman ja valaistusolosuhteiden vaihtuessa. Hotellin sisustusratkaisuissa panostettiin hotellivieraiden viihtyvyyteen.
For the first time Mara collaborates with AMDL CIRCLE, the studio founded by Michele De Lucchi. The outcome is a dynamic seating collection full of harmonious contrasts, the result of a calibrated technical experimentation.
ETA-hyväksynnän mukainen asennusdetalji takaa paloturvallisuuden ja rakennuksen muuntojoustavuuden. PK-Tuotteen julkaisema palokatkovalitsin helpottaa oikeanlaisten, kohteeseen sopivien palokatkojen detaljiikan suunnittelua. Oikein mitoitetut läpiviennit ja kaapelivarauksella varustetut palokatkot antavat rakennukselle muutostöiden osalta varman ja helpon toteutusratkaisun.
Piiloasennettavilla suihku- ja hanaratkaisuilla luodaan kylpyhuoneeseen viimeistelty ilme. Tyylikkäät kylpyhuonekalusteet täydentävät kokonaisuuden. Tämän päivän vesi- ja kylpyhuonekalusteiden design on monimuotoista ja mahdollistaa yksilöllisen sisustuksen.
Kiinteistö- ja rakennusala tarvitsee tietoa ja osaamista alan säädöskehityksen muuttuessa. Matkalla nopeassa kestävyyssiirtymässä on hallittava myös alan jatkuvasti kehittyvä sanasto. Termit ja määritelmät selkeyttävät alan sisäistä keskustelua.
Flowcrete on yksi Euroopan johtavista lattiapinnoitteiden kehittäjistä ja valmistajista. Flowcrete-pinnoitusjärjestelmät on kehitetty vaativiin ympäristöihin, joissa pinnoitteelta vaaditaan kulutus- ja kemikaalienkestoa sekä helppoa puhtaana pidettävyyttä ja hygieenisyyttä.
Suomalainen rakennettu ympäristö muodostuu monimuotoisesta rakennuskannasta, jonka merkittävänä julkisivumateriaalina on jo 1800-luvulta saakka ollut tiilimuuraus ja rappaus. Julkisivuyhdistyksen teettämän tutkimuksen mukaan Suomessa rakennetaan edelleen vuosittain yli miljoona neliötä (Forecon Oy, Julkisivujen markkinat Suomessa 2022) muurattuja ja erilaisia rapattuja julkisivuja.
NSG Groupin kehittämän Pilkington AviSafe™ -lasin erikoispinnoite on suunniteltu estämään lintujen törmäämistä rakennuksen ikkunoihin ja julkisivuun. Useimmiten linnut törmäävät lasiin, kun ne erehtyvät luulemaan lasipinnan heijastuksia todellisiksi ja näkevät heijasteessa esimerkiksi puita tai avointa taivasta.
Metsä Groupin Tampereen toimitilojen tilasuunnittelussa panostettiin toiminnallisuuteen, viihtyisyyteen ja muuntojoustavuuteen. Tilojen sisustuksessa käytetään puuta innovatiivisilla tavoilla. Toimivat ja viihtyisät toimitilat houkuttelevat henkilöstön toimistolle ja lisäävät uusien osaajien kiinnostusta Metsä Groupia kohtaan työnantajana.
Vastuullisuus ja kestävä kehitys vaikuttavat yhä useamman kuluttajan ostopäätöksiin, joten ne ovat tiiviisti mukana myös keittiöiden teknologiakehityksessä. Viime kädessä monella yrityksellä teknologista murrosta ohjaavat asiakkaiden ja kuluttajien toiveet, toteaa Savo Designin myyntijohtaja Vesa Jaakkola.
Patentoitu Babystanderi®-suihkuallas on innovatiivinen ratkaisu lapsen peseytymiseen. Tämä päiväkotien ergonomiaa parantava innovaatio on saanut hyvää palautetta varhaiskasvattajien keskuudessa.
Ennen kaikki ei ollut paremmin, mutta moni asia oli kauniimmin.
Kun tiloja muutetaan ja remontoidaan yhä uudelleen, kasvavat myös tilamuutosten ympäristövaikutukset. Jotta vaikutuksia voitaisiin arvioida ja vertailla, Green Building Council Finlandin tilamuutoksia suunnittelevat ja toteuttavat jäsenyritykset kehittivät yhdessä ohjeen tilasuunnittelun hiilijalanjäljen laskentaan. Mukana työryhmässä oli yli kaksikymmentä yritystä, joille tilamuutosten oman hiilijalanjäljen laskentaohjeen laatiminen oli tärkeää niin oman liiketoiminnan kuin koko alan kehittämisen näkökulmasta.
Itämerenkadulle Helsingin Ruoholahteen on keväällä 2024 valmistumassa We Land -toimistotalo, jonka julkisivuihin on asennettu näyttäviä kupari- ja lasielementtejä. Osittain 14-kerroksinen talo on nyt Suomen suurimpia toimistorakennuksia. Sen toteutukseen vaadittiin huolellista suunnittelua ja monia innovatiivisia erikoisratkaisuja.
Rakennuksen julkisivu on käyntikortti, joka antaa ensivaikutelman rakennuksen tyylistä ja kunnosta. Sopivien suoja-aineiden käyttö varmistaa, että julkisivu ja muut pinnat säilyvät hyvännäköisinä ja ovat kestäviä ja helppohoitoisia. Arkkitehdit ja suunnittelijat ovat avainasemassa kauniin ja kestävän rakennuksen luomisessa.
Rakennusten korjausvelka kasvaa. Julkisivuyhdistyksen vuosittain teettämän Julkisivujen Markkinat 2023 -tutkimuksen mukaan korjaustarve on laskennallisesti noin 5,6 miljoonaa neliömetriä ja korjaamista pitäisi tehdä lähes kaksinkertaisesti nykyiseen verrattuna, että korjausvelkaa saataisiin kurottua umpeen.
Sisustusarkkitehdit SIO on valinnut Vuoden 2024 kalustesuunnittelijaksi kalustesuunnittelija, sisustusarkkitehti SIO Petra Lasseniuksen. Petra Lassenius (s.1969) on valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta sisustusarkkitehdiksi ja kalustesuunnittelijaksi vuonna 2000.
Tämän vuoden Frankfurtin Heimtextil-messuilla sekä näytteilleasettajien että vierailijoiden määrä oli noususuunnassa. Arkkitehdit ja sisustussuunnittelijat pääsivät jälleen nauttimaan laajasta Interior.Architecture.Hospitality -ohjelmasta. Kestävä kehitys oli vahvasti pinnalla.
Suomen Asianajajaliiton uusien toimitilojen suunnittelun lähtökohtina olivat toiminnallisuus ja edustavuus. Muotokieleltään ja ilmeeltään ylelliset, klassiset tilat on sisustettu maanläheisillä sävyillä ja luonnonmateriaaleilla.
Eurooppalainen yhteistyö – onko sellaista?
Taloyhtiön yhteiset tilat: käyttö, oikeudet ja muutosprosessit
Korkeimman oikeuden ratkaisu selventää todisteellisten tiedoksiantojen vaatimuksia
Recruitment insights across Finland and Sweden: whats trending?
Valaistuksen uudistaminen taloyhtiöissä
Kiinteistön talvikunnossapito ja talvikauteen valmistautuminen
Tekoäly mullistaa taloyhtiöiden energiatehokkuuden
Vastuullisuutta ja ennakoivaa huolenpitoa
Sisustusarkkitehti tuo lisäarvoa
Pätevä asiantuntija on hankkeesi tärkein selkänoja
Fiksu kiinteistöomistaja turvaa omaisuutensa monimuotoisen kaupunkiluonnon avulla
Valo luo tilan
Ammattikeittiö- ja siivottavuussuunnittelu
Lindström Talon uusi ilme
Retro, runsaus ja luonnollisuus näkyvät vihersisustuksessa
Tulevaisuuden kylpyhuoneet ja märkätilat
NH Collection Helsinki Grand Hansa herätti eloon historiallisen hotellikorttelin
Digitalisaatiolla on mahdollisuus uudistaa arkkitehtuurin prosessit ja palvelut
Tätä ne eivät opettaneet koulussa: Muoviputkien lämpöliikehdintä
Kolme pointtia onnistuneen putkiremontin taustalla
Miten suunnitella optimaalinen lasirakenne?
Suomen uusiutuvat edusti Energiamessuilla kotimaisen energiakentän kolmea suurinta uusiutuvan energian investoijaa – maatuulivoimaa, merituulivoimaa ja aurinkovoimaa
Energiatehokkuuden johtamisjärjestelmä ETJ+ – askeleena kohti ISO50001-järjestelmää
Suomen Hyötytuulen uusi tutkimus tuulivoiman aluetalousvaikutuksista
Päättäjäbarometri: tuulella ja auringolla on päättäjien vahva tuki
Sähköä tarvitaan myös sähköverkon ulkopuolella
Pohjoismaiden suurin teollisuustapahtuma Alihankinta vahvisti suosiotaan – uudistuksia luvassa ensi vuodelle
Mara protagonist at Orgatec: the office is dynamic and sensorial
Miten ottaa julkisivujen korjausprosessi haltuun?
Selvitys vihreiden investointien talousvaikutuksista: tuulivoima on Suomen talouskasvun suurin mahdollistaja
Autamme asiakkaitamme rakentamaan merkityksellisiä sisältöjä ja kohdentamaan ne oikeille päätöksentekijöille. Toimialakohtaisesti ja mitattavasti!
Tutustu ratkaisuihin ja varaa ILMAINEN MEDIAESITTELY